perjantai 22. marraskuuta 2013

Muuta sisustusta - työhuone

Arne Jacobsenin pöytävalaisin mustana
Muuramen työpöytä jo löytyy pähkinän värisellä tasolla. Kolhuja ja naarmuja on mutta ei haittaa.

Melko pieni työhuone saa avaruutta olohuoneeseen avautuvista pariovista.


Ikean matto miellyttää, vaikka löytyykin nykyisin jo joka toisesta kodista. Todennäköisesti huoneeseen tulee kuitenkin entisen asunnon hyväkuntoinen villamatto.

Tämän Charles&Eamesin DSW-tuolin haluan työhuoneeseen, enkä missään nimessä kamalaa pyörillä liikkuvaa toimistotuolia (tästä varmasti vielä väännetään kättä miehen kanssa).

Lisäksi huoneeseen tulee Askosta aikanaan ostettu vanha vuodesohva vieraiden käyttöön ja videotykkiäkin on mietitty. Huoneessa on myös takaseinän levyinen vaatekaappi liukuovilla, jonne mies saa laittaa vaatteensa ja tavaransa. Parioviin suunniteltiin maitolasia/satiinilasia, jotta ei tarvita erikseen kaihtimia oviin ja vieraat saavat nukkua rauhassa. Kattolamppukin on jo olemassa, ostettu aikoinaan entiseen asuntoon.


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

Hang it all odottaa jo paketissa ripustamista
Innojokin lamppu jo löytyy.

Ferm Livingin tapettia

Ikean Stuva-sarjaa


Lastehuoneet

Meillä on talossa kaksi lastenhuonetta, yksi iso ja yksi pieni. Iso on mahdollista jakaa myöhemmin kahdeksi huoneeksi. Lattioihin tulee laminaatit ja seinään tapettia ja maalia. Vanhat Jolla-sängyt kelpaavat hyvin, loput huonekalut hankitaan Ikeasta.


Pikkuhuoneen tapetti. Artekin 66-tuoli olisi kiva, samoin kuvan String-hylly.  


Tämänkin huoneen värimaailma ja tyyli miellyttää

lauantai 16. marraskuuta 2013

Ikkunat melkein paikoillaan

Ikkunat olisivat siis jo kaikki paikoillaan, mutta ikkunatoimittaja mokasi ja yksi ikkuna oli väärän kokoinen joten sitä nyt sitten vielä odotellaan. Muuten hyvältä näyttää ja tyytyväisiä ollaan.

Näkymää olohuoneesta

Näkymä keittiöstä olohuoneeseen, vauva suurinpiirtein tulevan takan paikalla.

Portaikon korkea ikkuna

Työhuone

Poikien tuplahuone


perjantai 15. marraskuuta 2013

Ulkovalaistus


Ulkovalaistus saa mun puolesta kuulua sarjaan pihistä kun kerran sisävalaistuksen laatuun on satsattu mielestäni melko suurella rahalla. Seuraavat Konstmiden valaisimet miellyttävät silmää eikä hinta ole paha. Valittavaksi jää vielä väri eli musta/tummanharmaa vai teräs.







Vierailu raksalla

Kävin eilen tontilla ja edellisestä kerrasta onkin jo useampi kerta. Talo alkaa hahmottua hyvin nyt kun väliseinät on käytännössä tehty. Tässä kierroksela mieleen jääneet plussat ja miinukset. Miinuksiin olisi ollut hankala vaikuttaa huomioiden tiukat kaavamääräykset ja asiat josta ei haluttua tinkiä. Kaiken kaikkiaan olen siis tyytyväinen.

+ tummanharmaat ikkunapokat
+ poikien huoneen väliseinä jätettiin pois
+ "suorat" valetut raput kerrosten välillä
+ yläkerran iso yhteinen tila
+ mun vaatehuone
+ isot ikkunat yläkerrassa

- pieni ikkunaton kodinhoitohuone
- vessojen pienuus, arveluttaa miten yläkerran wc:n suihkua voi edes käyttää

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Avant

Kamat liikkuu kätevästi avantilla. Kattokin on jo pellitetty. Viikonlopun hommina on takapihan siivous talvea varten. Melko hyvässä mallissa se jo tosin on.

Lattiat valettu

Lattiat on valettu ja sisäseinätkin alakertaan muurattu. Yläkerran sisäseiniä muurataan parhaillaan.

sunnuntai 3. marraskuuta 2013


Tätä tyyliä yläkerran vessaan kiitos. WC on pieni, joten suihkuun tulee vain sivulle kääntyvä ovi eikä erillisetä suihkukaappia. Alimmaisen kuvan seinä-ja lattialaattaan olen täysin ihanstunut. Ylimmässä kuvassa kiva allas ja keskimmäisessä Idon kalusteita (seinään kiinnitettäviä), joita katselin.











Alakerran vessaan taas jotain tällaista, kalusteet Ikeasta.
Yläkerran vessaan tulee yksi hana joka on tämä Oraksen I Bagno Alessi:

Alakertaan lasten valtakuntaan tulee kaksi  Hans Grohen hanaa ja allasta:

Vessaa

Tässä kai on sama kirjoitella, kun vauva ei anna siivotakaan ;). Kököttäköön nyt sitten tuossa sylissä niin mä kirjoittelen.
Eli meille tulee kaksi vessaa (jos tässä on väliaikaiskämpän yhditstettyä kylppäri-sauna-vessa-kodinhoitohuonekompleksia jo tuskailtukin viiden hengen perheessä), yksi molempiin kerroksiin. Värimaailma tulee olemaan tylsä eli valkoista, mustaa ja harmaata, mutta piristetään sitä sitten pyyhkeillä jne.








Tämä Idon seinäpönttö mun on pakko saada, vaikka kallis onkin Alakertaan sitten joku halvempi kuten tämä Duravitin


perjantai 1. marraskuuta 2013

Sauna








Mietin aluksi tummaa saunaa, mutta se oli ehdoton ei miehelle. Siispä nyt on suunnitelmissa vaaleahko mutta elävävärinen sauna selkeillä lauteillä. Eniten miellyttävät  neljännen ja viidennen kuvan laudetyylit. Lisäksi haluan osan saunan seinää kivilaatoituksella ja kattoon kuituvalot ja muuten ledit penkkien taakse tms. Meille tulee lasiovi ja siihen ikkuna ensimmäisen ja toisen kuvan tyyliin, tosin meidän ikkuna on pienempi joka säästää myös saunan lämmityskustannuksissa sillä lasin kautta karkaa aina jonkin verran lämpöä.

Kiuasta pohdittiin jo aikaisemmin ja sen valinnan suhteen tuskin suuria ongelmia tulee.

Kompromissia kompromissin perään

Sitä se talon rakentaminen on ainakin kun rahavarat ovat rajalliset ja asutaan kaava-alueella. Tähän mennessä olen/ollaan joustettu jo talon mallissa (tulee kaksikerroksinen, yhdessä tasossa oleva olisi ehkä ollut haave, olisin halunnut pulpetti-tai eritasokaton, nyt tulee harjakatto), pohjaratkaisussa ja talon sijainnissa tontilla.
Sisustuksessa en saanut himoitsemaani pyöreäikkunaista ovea kodinhoitohuoneeseen kiitos palomääräysten, takkavalikoima on painorajoituksen vuoksi hyvin rajallinen ja keittiössäkin joutuu tinkimään todennäköisesti paljon.
Mutta toki paljon kivaa ja mieleistä tulee ja eihän sitä muutenkaan elämässä saa kaikkea mitä haluaa. Yritetään siis edelleen tehdä meidän perheelle sopiva talo ja löytää parhaimmat kompromissiratkaisut.

Viime viikkoina on suunniteltu valoja yhdessä sisustussuunnittelijan kanssa ja tällaista olisi tulossa.
Ei ole halpaa, mutta valaistus on yksi asia mistä ei haluta tinkiä. Keittiöön ja eteiseen tulee lisäksi epäsuoraa valaistusta led-listoilla.




Valaisimet Big Whiten mallistosta