lauantai 24. toukokuuta 2014

Huh hellettä!

Mies on asentanut tänään porraskaiteita. Itse yritin kasata vaatehuoneen kaappia juniorin nukkuessa, mutta eipä näistä hommista lyhyessä ajassa itkuhälytintä vahtien mitään tule. Tapettiporukka loistaa poissaolollaan, saa nähdä ilmaantuvatko paikalle edes ennen muuttoa.

Tällä hetkellä puuttuu siis tapetit, loput ovismyygit, yläkerran vessanpönttö ja jalka-ja ovilistoja sekä loppusiivous.

Kokoan tähän nyt pienia harmituksia talosta, jotka haittaavat lähinnä minua ja tuskin näitä jaksan pitkään miettiä. Jotenkin sitä vain on niin perfektionisti, vaikka kompromissia toisensa jälkeen talonrakentamisessa tarvitaan. Talossa on toki paljon enemmän positiivisia juttuja kuin negatiivisia ja muutama yllätyskin. Esim. alakerran wc:stä piti tulla ihan perus, mutta siitä tulikin tosi kiva tehostelaattoineen ja valopeileineen.


Baaritason alle ei mahdukaan baarijakkarat vaan ne tulevat tason eteen.
 Keittiösuunnittelija ei ottanut huomioon tuulettimen vaatimaa tilaa, toisaalta saarekettakaan ei olisi    ollut enää järkevää suurentaa. Hay:n ilmavat tuolit onneksi sopivat keittiöön muutenkin.

Kaappien päälle tulevat LED-listat. 
  Keittiö on osaksi matalampaa ja tällä kohdalla valot heijastuvat vähän hassusti. Alapuolelle ei saa listakouruja kiitos avoimen kuivauskaapin.

Kaapit ovat liian matalalla
Tämä olisi pitänyt itse tarkastaa ja korottaa yläkaappeja parilla sentillä, jotta hana olisi mahtunut keittiöön ilmavammin.

Yksi kivitaso on liian lyhyt
Tämä on puhtaasti keittiösuunnittelijan moka, josta aion saada korvauksen.
Työhuoneen kaapinvetimet
 Vaihdoin erilaisiksi, keittiösuunnittelija ei toteuttanut muutosta eikä jakseta kyllä enää tästä reklamoidakaan.

Minun vaatehuone
Ongelmallinen sisustettava koska putkia ja jakotukkeja jne. risteilee joka suuntaan. Tähän ei olisi voinut juuri vaikuttaa.
Yläkerran suihku
On todella ahdas. Haluttiin kuitenkin ennakoida tulevaisuutta ja nyt talossa on kolme suihkua viidelle hengelle.
Saunan kaiteet
Korjattavissa, timpuri ei edes kysynyt mielipidettä. Raksaprojektin rasittavin tyyppi.
Kodinhoitohuoneen valaisimet
Kamalat, mutta tilaamiani siroja LED-valaisimia ei pystynytkään asentamaan tilaan.

Alakerran vaatehuoneen putket
Kaikki vempaimet eivät mahtuneetkaan tekniseen tilaan vaan ilmanvaihtokone tai mikälie tuli putkineen vaatehuoneen puolelle. Onneksi vaatehuone on iso ja mieluummin putket sinne kuin että oltaisiin nipistetty tilaa kylpyhuoneesta. 



Onneksi pidin pääni ja laitoimme poreammeen.

"Minun" hanani <3

Terassi väliaikaiskaiteineen. Kesäkuussa toivottavasti saadaan oikeat kaiteet ja lasit jo paikoilleen.

torstai 15. toukokuuta 2014

Loppukiri

Loppukiri on alkanut, asumme toivottavasti uudessa kodissa jo kolmen viikon kuluttua (!)
Laatoittajat lopettelevat töitään, välitilalasien, takaneduslasin ja saunan lasin mitat on otettu, putkimies asentaa hanoja ja wc-pönttöjä ja  kaihdinmieson mitannut verhomitat. Viimeiset väliovet asennetaan toivottavasti pian ja kunhan viimeinen tapetti saapuu, tapettimies tapetoi ja samalla laitetaan smyygit kuntoon.
Meidän osalta asennamme sisäkaiteen viikonloppuna, sitten olisi listoitusurakkaa. Lisäksi pienempää hommaa kaapinovien vetimien asentamisessa jne.  Mukava jos ehtisi ostaa hyllyt ja kaapit myös vaatehuoneisiin, mutta tarvittaessa sen voi tehdä muuton jälkeenkin. Iso urakka on pihan siivoaminen muuttokuntoon kaikesta rojusta. Myös muuttopakkaus on totaalisesti vaiheessa kun olen yksin hoitanut kotia ja kaikkia juoksevia asioita raksalla tällä viikolla.

Keittiötoimittajalla kävi moka ja yksi kivitaso on liian lyhyt ja hana-aukko liian pieni. Näitä pitäisi tällä viikolla korjailla.

Jostain pitää nyt vielä repiä voimia, tosin muutonkaan jälkeen en voi huoahtaa koska mies lähtee samantien ulkomaille työreissuun. Sitten onkin jo vuorossa esikoisen synttärikemut, joiden suhteen mennään kyllä pitkälti valmiilla systeemeillä.

torstai 24. huhtikuuta 2014

Things to do

Tämä on ollut viime viikkojen teema. Raksavauhti kiihtyy ja muistettavien asioiden lista kasvaa. Laatoittajat ovat jatkaneet kiitettävästi urakkaansa ja eteinen ja alakerran käytävä alkaa olla saumausta vaille valmis. Sitten olisikin enää rappuset, ammeen kotelo, alakerran wc:n tehosteseinä ja kodinhoitohuoneen kurapiste laatoitettavana.

Seuraavaksi pitäisi valita hanojen yms.toimittaja, kasata kiintokalusteet mukaanlukien keittiö, laitella loput laminaatit varastoihin ja loppu parketti (kunhan saadaan lisäpaketit), listoittaa kattoja ja lattioita, asentaa sisäovet ja kaiteet ja maalata yksi seinä ja kotelo. Sitten olisi vielä korjauskitattavaa ja -maalattavaa ja kulmalistojen laittoa, mutta nämä voi tarvittaessa tehdä muuton jälkeenkin. 

Eteisen laatoitusta.


Ksenia-takka valkoisella luonnonkivellä.

lauantai 19. huhtikuuta 2014

Raksaväsy

Miehen kanssa molemmat ollaan tällä hetkellä aika väsyneitä. Mies siitä, että on töiden lisäksi lähinnä vain ollut raksalla ja mä siitä, että olen yövalvomisten lisäksi yrittänyt pyörittää tätä kotia. Voi hyvinkin olla, että ne kuuluisat rukkaset tippuvat heti kun muutosta on selvitty. No pihaa ja muuta laitellaan sitten pikkuhiljaa ilman stressiä.
Tässä vähän sisustuspläjäystä eli ensinnä sitä mitä jo paketeissa odottaa muuttoa.

Arne Jacobsenin pöytävalaisin työhuoneeseen

Hang it all lastenhuoneeseen

DSW-tuoli työhuoneeseen

Aalto-vati

Saaristo-arkku takkapuiden säilytykseen

torstai 17. huhtikuuta 2014

Pääsiäinen, rakentajan ystävä

Mies on ollut reilun viikon lomalla eli paiskinut yli puolet vuorokaudesta raksalla. Parketit on melkein laitettu, olisi kokonaakin mutta parketti loppui kesken ja lisää on nyt Timberwiselta tilattu. Laatoittajat ovat pääsiäisenäkin töissä ja mies on paneloinut loppuja kattoja ja nyt asentaa kattolistoja. Sitten olisi vuorossa alakerran lastenhuoneiden laminaatit. Ensi viikolla tulevat vihdoin smyygimiehet ja sama porukka hoitaa tapetoinnin. Vihdoinkin siis tapahtuu, kun välillä junnattiin ihan paikoillaan.

Domuksen kalusteet tulivat näyttävästi tällä viikolla. Lavat saatiin nostettua läheisen työmaan työkoneen ystävällisellä avustuksella suoraan terassille ja vältyttiin valtavalta kantourakalta.


Makuuhuoneen parkettia ja kuvassa näkyy myös Tuplex-alusta (ja pihan harmoninen tilanne)

Olohuoneen saarniparkettia ruokailutilasta päin.
Yläkerran wc kera valmiin katon ja laatoituksen. Kulmaan tulee vielä silikoni ja kattoon lamput.

Terassin täydeltä kalusteita, nyt jo onneksi sisälle kannettu.


lauantai 5. huhtikuuta 2014

Hermoja ja kukkaroa koetellaan

Nyt on ollut kaikenlaista pientä ja isompaa vastoinkäymistä. Yllätyslaskuja on tipahdellut mm.räjäytystöiden ja työntekijöiden työttömyysturvamaksujen muodossa. IV-kone ei mahtunutkaan tekniseen tilaan ja nyt joudutaan valmiiksimaalattua seinää rikkomaan, jotta saadaan kone sitten vaatehuoneen puolelle.

Putkari asensi seinä-wc-telineet ja niihin tehdään nyt kotelointeja, joissa oli myös omat ongelmat matkassa. Lisälainaakin jouduttiin hakemaan.

Positiivista on se, että tänään muurataan takan päällyskivet ja laatoituskin etenee.

Muokkaus: Eipä edennyt takan muuraus kun takkafirman toimesta oli toimitettu väärää laastia.

Tähän väsätään kiinnityksiä ja kotelointia.

Yläkerran wc:n tehosteseinä, tyytyväinen olen valintaan.

Valot toiminnassa.

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014












Rappuvalot ovat juuri mieleiset, tosin osassa reuna örvöttää, johtuneeko epätasaisesta alustasta?

Yksi mielestäni talon tyylikkäimmistä kohdista eli portaikko valaisimineen.

Olohuonetta valaisimet jo asennettuina

Myös valaisinvalintoihin olen todella tyytyväinen (iso mötikkä keskellä on ilmastointikone)

Viime viikolla raahasin isäni kanssa talon laatat sisälle, siinä olikin urakkaa kunnolla. Lisäksi tontille saapuivat Sovella-kalusteet odottamaan kokoamista. Sähkäri ahkeroi valaisimia ja pistorasioita paikoilleen ja laatoittajat pääsivät viimein jatkamaan urakkaansa. Valaisimiin olen äärimmäisen tyytyväinen, yksinkertaista mutta tyylikästä.

Ensi viikolla tulee muurari päällystämään takan ja laatoittajan jatkavat. Seuraavilla viikoilla saapuvat ulko-ja sisäkaiteet, asennetaan parketit ja laminaatit, kalusteet ja tapetit. Siihen vielä listoitukset, sisäovien asennukset ja muutto alkaa ollakin jo ajankohtainen!