Täytyy vielä laittaa muistiin itseäkin varten kasvi-ideoita. Eli tonttihan on metsäinen etelärinne, jossa kasvaa pääasiassa mäntyjä. Jätetään varmaan muutama komea luonnonkivi paikoilleen ja niiden ympärille jotain istutusta. Seuraavista kasveista tykkäisin.
-Sypressit
-Koristeheinät
-Kivikkokasvit
-Pionit (must)
-Liljat, syyshortensiat
-Kurjenmiekka
-Alppiruusu?
-Vanhat perennalajit yleensä miellyttävät.
-Sireeni
-Vaahtera
-Päärynäpuu
-Luumupuu
-Kirsikkapuu
-Omenapuu
-Hyötykasveihin herukoita, pensasmustikka, vadelma, mansikka
(yrtit, salaatit, tomaatti)
Pitäisiköhän nämä istuttaa jo syksyllä 2013? Ehkä saisi pergolan rakentamistakin alkuun?
lauantai 11. elokuuta 2012
perjantai 10. elokuuta 2012
torstai 9. elokuuta 2012
Pihasuunnittelua
Talorintamalla on ollut hiljaista kiitos asuntokauppatilanteen. Yhtäkään tarjousta emme ole valitettavasti saaneet, kävijöitä näytöillä on ollut vaihtelevasti.
Tänään saimme jälleen yhden asian eteenpäin kun kävimme tontilla yhdessä pihasuunnitteljan kanssa. Ensimmäiseksi tarkoituksena on kartoittaa kaadettavat puut.
Tontin ylälaitaan jätetään korkeat männyt ja muutama komea irtokivi. Kulkureitit kivetetään ja lisäksi haluan kasvihuone-varasto-pergola-kompleksin.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)