Kävin eilen tontilla ja edellisestä kerrasta onkin jo useampi kerta. Talo alkaa hahmottua hyvin nyt kun väliseinät on käytännössä tehty. Tässä kierroksela mieleen jääneet plussat ja miinukset. Miinuksiin olisi ollut hankala vaikuttaa huomioiden tiukat kaavamääräykset ja asiat josta ei haluttua tinkiä. Kaiken kaikkiaan olen siis tyytyväinen.
+ tummanharmaat ikkunapokat
+ poikien huoneen väliseinä jätettiin pois
+ "suorat" valetut raput kerrosten välillä
+ yläkerran iso yhteinen tila
+ mun vaatehuone
+ isot ikkunat yläkerrassa
- pieni ikkunaton kodinhoitohuone
- vessojen pienuus, arveluttaa miten yläkerran wc:n suihkua voi edes käyttää
perjantai 15. marraskuuta 2013
keskiviikko 6. marraskuuta 2013
Avant
Kamat liikkuu kätevästi avantilla. Kattokin on jo pellitetty. Viikonlopun hommina on takapihan siivous talvea varten. Melko hyvässä mallissa se jo tosin on.
Lattiat valettu
Lattiat on valettu ja sisäseinätkin alakertaan muurattu. Yläkerran sisäseiniä muurataan parhaillaan.
sunnuntai 3. marraskuuta 2013
Tätä tyyliä yläkerran vessaan kiitos. WC on pieni, joten suihkuun tulee vain sivulle kääntyvä ovi eikä erillisetä suihkukaappia. Alimmaisen kuvan seinä-ja lattialaattaan olen täysin ihanstunut. Ylimmässä kuvassa kiva allas ja keskimmäisessä Idon kalusteita (seinään kiinnitettäviä), joita katselin.
Alakerran vessaan taas jotain tällaista, kalusteet Ikeasta.
Vessaa
Tässä kai on sama kirjoitella, kun vauva ei anna siivotakaan ;). Kököttäköön nyt sitten tuossa sylissä niin mä kirjoittelen.
Eli meille tulee kaksi vessaa (jos tässä on väliaikaiskämpän yhditstettyä kylppäri-sauna-vessa-kodinhoitohuonekompleksia jo tuskailtukin viiden hengen perheessä), yksi molempiin kerroksiin. Värimaailma tulee olemaan tylsä eli valkoista, mustaa ja harmaata, mutta piristetään sitä sitten pyyhkeillä jne.
Tämä Idon seinäpönttö mun on pakko saada, vaikka kallis onkin Alakertaan sitten joku halvempi kuten tämä Duravitin
Eli meille tulee kaksi vessaa (jos tässä on väliaikaiskämpän yhditstettyä kylppäri-sauna-vessa-kodinhoitohuonekompleksia jo tuskailtukin viiden hengen perheessä), yksi molempiin kerroksiin. Värimaailma tulee olemaan tylsä eli valkoista, mustaa ja harmaata, mutta piristetään sitä sitten pyyhkeillä jne.
Tämä Idon seinäpönttö mun on pakko saada, vaikka kallis onkin Alakertaan sitten joku halvempi kuten tämä Duravitin
perjantai 1. marraskuuta 2013
Sauna
Mietin aluksi tummaa saunaa, mutta se oli ehdoton ei miehelle. Siispä nyt on suunnitelmissa vaaleahko mutta elävävärinen sauna selkeillä lauteillä. Eniten miellyttävät neljännen ja viidennen kuvan laudetyylit. Lisäksi haluan osan saunan seinää kivilaatoituksella ja kattoon kuituvalot ja muuten ledit penkkien taakse tms. Meille tulee lasiovi ja siihen ikkuna ensimmäisen ja toisen kuvan tyyliin, tosin meidän ikkuna on pienempi joka säästää myös saunan lämmityskustannuksissa sillä lasin kautta karkaa aina jonkin verran lämpöä.
Kiuasta pohdittiin jo aikaisemmin ja sen valinnan suhteen tuskin suuria ongelmia tulee.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)













